Työoikeus & laiton irtisanominen
Työntekijöiden ja työnantajan välillä tulisi vallita keskinäisen kunnioituksen ja yhteistyön suhde. Näin ei kuitenkaan aina ole, vaan esimerkiksi työsuhteen perusteeton päättyminen eli laiton irtisanominen tai purkaminen, sovellettu virheellinen työsopimuksen irtisanomisaika, irtisanomisajalta maksettava virheellinen korvaus tai määräaikaisten työsopimusten ketjuttaminen ovat todellisia ongelmia monella työpaikalla.
Oikeusjärjestelmämme antaa työntekijälle tuntuvaa suojaa erityisesti työsopimuksen irtisanomista ja purkamista koskevissa tilanteissa.Jurentia auttaa asiakkaitaan tilanteensa oikeudellisessa arvioinnissa ja pyrkii toiminnallaan myötävaikuttamaan asian sovinnolliseen ratkaisemiseen. Tarvittaessa Jurentia avustaa työntekijää esimerkiksi hakemalla tuomioistuimessa päämiehelleen korvausta työsuhteen perusteettomasta päättämisestä eli laittomasta irtisanomisesta sekä muista maksamattomista työsuhdeperäisistä saatavista.
Tutustu etusivuumme.
Täytä yhteydenottolomake.
Avustamme kiinteistöhuoltoyhtiötä työntekijän vaatimuksia vastaan käräjäoikeudessa. Asia sovitaan ja päättämiskorvauksena työntekijälle maksetaan 1 kuukauden palkka.
Työsuhteen päättämisriidan sopiminen
Avustamme työsuhderiidassa, jossa on kysymys oikeudesta toimia luottamusmiehenä (myös työtuomioistuin antoi lausunnon).
Työtuomioistuimen lausunto
Avustamme diplomaatti-edustuston työntekijää työsuhteen perusteetonta päättämistä koskevassa riidassa.
Ulkomaalaisen yhtiön edustusto / diplomaatin oikeudet
Avustamme työntekijää työsuhteen päättämistä koskevassa asiassa. Siivouspalvelualan yritys velvoitetaan suorittamaan päämiehellemme 12 kuukauden palkkaa vastaava korvaus.
Laiton irtisanominen / 12 kuukauden palkkaa vastaava korvaus
Avustamme työntekijää, joka purki työsuhteensa työnantajan epäasiallisen menettelyn johdosta. Työnantajalta saatiin korvauksena n. 60.000,00 euroa.
Työntekijälle maksettava korvaus
Avustamme työntekijää hovioikeudessa työsuhderiidassa, jossa yhtiö velvoitettiin suorittamaan päämiehellemme 10kk palkkaa vastava korvaus, irtisanomisajan palkka ja oikeudenkäyntikulut.
Kaupan ala / väitetty niskoittelu
Avustamme johtajaa työsuhteen päättämisasiassa. Työnantaja maksaa päämiehellemme korvauksia n. 160.000 €.
Johtohenkilö / työsuhteen päättämiskorvaukset
Jurentia avustaa päämiestä kansainvälisoikeudellisessa työsuhdeperusteisia saatavia koskevassa asiassa. Kyse myös valtion diplomaattisuojasta.
Työsuhdeperusteiset saatavat / valtiollisen työnantajan diplomaattinen suoja
Avustamme työntekijää koeaikapurkua koskevassa asiassa. Kysymys on myös koeaikojen ketjuttamisesta.
Koeaikojen ketjuttaminen
Avustamme terveyspavelualan työntekijää työsuhteiden ketjuttamista koskevassa asiassa, jossa vastapuoli suorittaa päämiehellemme useiden kymmenien tuhansien korvaukset.
Määräaikaisen työsuhteen päättyminen / ketjutettu määräaikainen työsuhde
Avustamme työntekijää työsuhteen päättämistä koskevassa riidassa, jossa on kyse lomautuksen merkityksestä irtisanomisedellytyksiä arvioitaessa.
Lomautuksen merkitys irtisanomisessa / työnantajan menettelyvirhe
Avustamme työntekijää salassapitovelvoitteen rikkomista ja sopimussakkoa koskevassa asiassa käräjäoikeudessa.
Sopimussakko / sopimusperusteinen salassapitovelvoite
Avustamme työntekijää työsuhteen päättämisriidassa, jossa on kyse työsuhteen päättämisestä ja työsuhdesaatavista - intressi n. 85.000 €.
Työsuhteen päättäminen
Avustettu työntekijää työsuhteen päättämistä koskevassa asiassa, jossa oikeus velvoitti työnantajan korvaamaan päämiehelle n. 80.000 euroa.
Työsuhteen päättäminen
Jurentia avustaa irtisanottua työntekijää ulkomaalaista tietoliikennealan työnantajayritystä vastaan käytävässä riita-asiassa. Riita-intressi noin 200.000 euroa.
Työsuhteen päättäminen / työsuhdevaateet ja sopimusneuvottelut
Avustamme työntekijää tietoliikennealan yrityksen kanssa käytävässä työsuhteen päättämisriidassa. Yhtiö maksaa päämiehellemme yli 100.000,00€.
Tietoliikenneala / korvaus työsuhteen päättymisestä
Avustamme yrityksen esimiestä työturvallisuusrikos-asiassa Kymenlaakson käräjäoikeudessa. Käräjäoikeus hylkää päämiestä koskevat syytteet.
Työturvallisuusrikos / hylätyt syytteet / uhrin tuottamus
Avustamme työntekijää lomakorvausten sekä työsuhdeperusteisten saatavien velkomisessa työnantajalta. Työnantaja suorittaa vaaditut n.20.000€ päämiehellemme.
Työntekijän irtisanoutuminen / lomakorvaukset
Jurentia avustaa työntekijää suurta kiinteistönhuoltoyritystä vastaan käytävässä riita-asiassa, jossa kyse on työsuhteen päättämisperusteiden asianmukaisuudesta. Yhtiö velvoitettiin korvaamaan päämiehellemme noin 10 kuukauden palkkaa vastaava korvaus.
Työsuhderiita